Purkutaide-projekti on kesä-heinäkuun vaihteen keskittynyt tulevan suunnitteluun. Petterin tiloihin on saatu lupa järjestää tapahtumia, ja niitä tullaan heinä- ja elokuussa näkemään paljon. Purkutaide on useissa mukana auttamassa ja innostamassa kulttuuritoimijoita, ja tiedossa on mm. skeittikisat, keikkoja ja paljon muuta, vielä päivänvalosta poissa pidettävää häppeninkiä.

Viime viikonloppuna pääsimme kuitenkin taas sotkemaan kädet, kun kesän toinen Purkutaide-viikonloppu toi parikymmentä taiteilijaa Petteriin. Mukana oli nyt edellistä monipuolisemmin sekä ammatti- että harrastelijataiteilijoita, sillä moni otti yhteyttä viime tapahtuman jälkimainingeissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jr:n ja Eoreonen yhteistyössä tekemät teokset kellarin hämärässä.

Katutaiteilija Salla Ikonen ja projektin vetäjä Jouni Väänänen mietteliäinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ikosen työ ”The Soap Bubble Solution” kävelykadun varrella valmiina.

Teoksia syntyi tällä kertaa paljolti Petterin sisäpinnoille, Kahverin ja Petterin ulkoseinät kun olivat jo täyttyneet kiitettävästi.

Mion pohtii. Roskiin vai ei?

Seuraava ja viimeinen Purkutaide-viikonloppu järjestetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, 6. ja 7. päivä. Teoksia pääsee tiirailemaan kesän tapahtumissa sekä projektin viimeisenä päivänä, keskiviikkona 31.8. Tour de Purkutaide -kierroksella.

Actonin piissi koristaa nyt kellarikerroksen Purkutaide-toimistoa.

Tags: , ,