Huom!: Olet jo loppunutta toteutusta käsittelevällä sivulla. Sisältö ei välttämättä ole ajanmukaista, vaan ensisijaisesti tarkasteltavissa projektihistoriallisista syistä.

Purkutaide valtaa hotellin Helsingin keskustassa

Hotelli Helkaan toteutettu "Purkutaidevaltaus" on pandemia-ajan poikkeusoloista lähtöisin oleva sivuhaara konseptiimme. Purkutaide hyödyntää toiminnassaan urbaaneja hukkatiloja ja tähän asti se on säännönmukaisesti tarkoittanut tyhjillään olevia ja purkua odottavia kiinteistöjä.

Helkaa ei olla purkamassa. Koronapandemian johdosta hotellien majoituskapasiteetista oli kuitenkin alkusyksystä 2020 ollut jo puolisen vuotta vapaana merkittävä osa. Helkalaisten lisäksi myös me näimme tässä mielenkiintoisen mahdollisuuden. Puolentoista kuukauden aikana teoksia toteutettiin suoraan hotellin tiloihin kymmenen "Taiteen kotitalon" tekemiseen osallistuneen taiteilijan voimin. Lopuksi samat taiteilijat ja kaksi lisävahvistukseksi pyydettyä kollegaa toivat paikalle toistasataa taulua käytäville.

Katsottavaa ja koettavaa näyttelyssä on siis toteutuksillemme tyypillisen runsaasti.

Keväällä 2022 Helkan kuudenteen kerrokseen, jossa näyttelytilat pääsääntöisesti sijaitsevat, on toteutettu myös viisi kappaletta taidemajoitushuoneita. Huoneet ovat varattavissa 23.5.2022 lähtien hotellin varausjärjestelmän kautta.

Alkoiko taidepainotteinen staycation laadukkaassa hotellissa kutkuttamaan? Hienoa! Helkan oman varausjärjestelmän kautta huonevaraukset saa toistaiseksi 10% alennuksella koodia "PURKUTAIDE" käyttäen. Tervetuloa viihtymään!

 

Hotelli Helkalla järjestetään avoimet ovet 22.5.2022 klo 13-18. Tällä aikavälillä näyttelyyn pääsee tutustumaan myös ilman huonevarausta. Mikäli tilaisuus osoittautuu suosituksi harkitsemme toisten avoimien ovien järjestämistä kesäkuussa.

 

Hotelli Helka

www.hotelhelka.com
Pohjoinen rautatienkatu 23,
00100 Helsinki

Taiteilijat:

Jarno Sinivaara
www.jarnosinivaara.fi

INSTAGRAM:
@jarnosinivaara
FACEBOOK:
Jarno Sinivaara

Joonas Koponen

INSTAGRAM:
@koponee

Jouni "Psyke" Väänänen
www.psyke1.com

INSTAGRAM:
@psykeone
FACEBOOK:
Jouni "Psyke" Väänänen

Juha Lahtinen

INSTAGRAM:
@art_lahtinen

 

Jukka Hakanen
www.jukkahakanen.fi

INSTAGRAM:
@jukkahakanen
FACEBOOK:
Jukka Hakanen

Jukka "JUGIX2" Metsäaho
jukkametsaaho.com

INSTAGRAM:
@jugix2

Marko Acton Saarelainen
www.acton1.com

INSTAGRAM:
@actonone
FACEBOOK:
Acton One

Salla Ikonen
sallaikonen.com

INSTAGRAM:
@sallaikonen
FACEBOOK:
Salla Ikonen

Sheikki

INSTAGRAM:
@kingsheikki

Tommi "Sellekhanks" Mustaniemi

INSTAGRAM:
@sellekhanks
FACEBOOK:
Sellekhanks

Vesa Pasanen

INSTAGRAM:
@3yes_art

Viivi "Vivmagia" Vierinen
vivmagia.com

INSTAGRAM:
@vivmagia
FACEBOOK:
Viv Magia

Kuvia näyttelystä ja sen tuottamisesta: