Rives

Graffititaiteilija

”Graffitit ovat olleet merkittävä osa elämääni jo varhaisista ala-aste ajoista saakka. Asuimme tuolloin perheemme kanssa Malminkartanossa jonka graffitein maalattu juna-asema herätti pienen pojan mielenkiinnon graffiteja kohtaan.

Ensimmäiset askeleet paperilta seinille tapahtuivat vuoden -99 hujakoilla ja into seinien koristelemiseen on siitä eteenpäin vain kasvanut seuraavien vuosien aikana. Graffitissa minua eniten kiehtoo taiteenlajin monimuotoisuus ja vapaus. Tykkään myös graffitiin vahvasti liittyvästä maalauspaikkojen etsimisestä ja niiden tutkimisesta, se antaa valtavasti kokemuksia itse maalaamisen lisäksi. Maalareiden keskinäinen yhteenkuuluvuuden tunne on myös ainutlaatuista ja iso osa harrastusta. Maalauskohteikseni pyrin valitsemaan sellaisia paikkoja joissa maalauksista ei koidu haittaa kenellekkään, esim purkutuomion saaneet kiinteistöt.. Taiteessani pyrin jatkuvasti kehittämään itseäni ja lähestymään omia maalauksiani uusista näkökulmista.”

rives2

rives3

rives4

rives5

rives6