Purkutaide lähtee valmistelemaan uuden näyttelyn tuottamista vuodelle 2024

Pitkien neuvotteluiden jälkeen olemme saavuttaneet tilanteen, jossa voimme iloksemme kertoa valmistelevamme uutta näyttelyä, joka on samalla Purkutaiteen yhdestoista toteutus. Näyttelyn työnimenä on "Ihmemaa X."

Näyttelyn tuottamiseen on tällä kertaa olemassa enemmän aikaa kuin yhdessäkään aiemmassa toteutuksessamme ja sille on myös tarvetta: uuden näyttelyn alustana toimii Keravan ydinkeskustassa sijaitseva Anttilan vanha tavaratalo, jossa on noin 4000m² tilaa taiteella täytettäväksi. Järjestävä taho pyrkii valitsemaan mukaan mahdollisimman laajan kattauksen keskenään erilaisten taiteen tyylilajien edustajia.

“Tässä tätä ollaan taas jännän äärellä. Helkkarinmoisen vääntämisen jälkeen päästään tekemään uutta näyttelyä jälleen ihan uudenlaiseen tilaan, eikä edes minulla ole vielä kuin karkea ajatus minkälainen siitä tulee. Se tässä kai toimii yhtenä motivaattorinakin: lähdetään tekemään jotain uutta ja ihmeellistä tyhjältä pöydältä, luotetaan siihen että hyvä tulee ja lopuksi päästään sitten yhdessä taiteilijoiden kanssa katsomaan mihin se tällä kertaa kantoi. Ainakin tähän mennessä se on ollut toimiva resepti”, pohdiskelee Purkutaiteen taiteellinen johtaja graffititaiteilija Jouni Väänänen.

Available also in English:

  1. The basic exhibition information

Tavoite: purkukiinteistöt taiteilijoiden käyttöön antamalla lisäarvoa

 Ajatus tyhjillään olevien kiinteistöjen antamisesta taide- ja kulttuuritoimijoiden käyttöön on toimintamme keskiössä. Purkutaide pyrkii näyttelytoteutustensa kautta havainnollistamaan rakennusprojektien välitilassa tai muuten tyhjillään olevien kiinteistöjen potentiaalia taidetoteutusten alustoina. Lopullinen pyrkimyksemme on se, että tarpeeksi monen esimerkkitoteutuksen kautta ajatus hukkatilojen taidekäytöstä tulee tulee tutuksi, ymmärretyksi, yleisesti hyväksytyksi ja siitä tulee lopulta järjestelmällisesti sovellettu kansallinen käytäntö.

Suunta on oikea: Purkutaiteen toiminnasta inspiroituneita muiden tahojen järjestämiä näyttelyitä purkutiloissa on viime vuosina syntynyt kiihtyvällä tahdilla, purkukiinteistöjen luovuttaminen taide- ja kulttuurikäyttöön on ollut esillä useiden kaupunkien valtuustoissa siitä tehtyjen aloitteiden muodossa ja Keravan kaupunki on ensimmäisenä kaupunkina Suomessa tehnyt virallisen päätöksen näin toimimisesta.  Esimerkkitoteutusten kautta syntyy laajempaa käytännön ymmärrystä siitä kuinka monimuotoista lisäarvoa tämän toimintamallin kautta on saavutettavissa. Syntyvän lisäarvon ymmärrys taas vie askel askeleelta lähemmäksi aiemmin mainittua kansallisen käytännön tavoitteen saavuttamista.

Hyvinvointi ja yhteisöllisyys merkittävässä roolissa

 Taiteen tekemisellä on tutkitusti positiivisia vaikutuksia psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Purkutaiteen toteutuksiin osallistetaan suunnitelmallisesti taiteen harrastajia myös sosiaalisin perustein.

Alla kuvia aiemmista näyttelyistämme.

Kaipaatko lisätietoa?

Tämän tekstin alta löytyy vastauksia yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli et löydä etsimääsi alta, niin ota yhteyttä palautelomakkeella, ja vastattuamme sinulle liitämme kysymyksen vastauksineen myös tänne muiden jatkoksi.

Lähestyä voi myös suoraan sähköpostitse:
Laura Jarva
Tuottaja
laura.jarva@purkutaide.com

 

Kysymyksiä ja vastauksia:

1) Kuka voi hakea mukaan? Tarvitseeko minun olla ammattitaiteilija?

Kuka tahansa. Ei tarvitse. Sekä taiteen ammattilaiset, opiskelijat että harrastajat ovat lähtökohtaisesti tervetulleita mukaan. Mielenkiintoiset visiot ja persoonat ovat meille oleellisempia kuin tittelit ja asemat taideyhteisössä.

2) Millaisia taiteilijoita ja teoksia mukaan halutaan?
Kohdetta / näyttelykiinteistöä ei pääsääntöisesti ole tarkoitus käyttää muualla valmistettujen taulujen ripustamiseen tai yksittäisten piissien maalaamiseen – ensimmäistä varten on jo olemassa galleriatiloja  ja toista varten reilusti luvallisia graffitiseiniä. Toivomme näkevämme näyttelyssä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti käytössä olevan tilan haltuun ottavia teoksia. Mukaan valittujen taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien teosten toteutukseen tulemme puuttumaan mahdollisimman vähän, vaikka toki tarjoammekin tukeamme resurssiemme puitteissa.

Pidämme teosten sanomaa ja viestiä tärkeinä valintakriteereinä. Yhteiskunnalliseen keskusteluun taiteen keinoin kantaa ottavat teokset ovat taiteilijahaussa vahvoilla varsinaisen aiherajauksen ollessa hyvin vapaa. Vähemmistöjen ja muiden yhteiskunnan altavastaajien aseman edistäminen on lähellä sydämiämme. Sydämissämme on myös aivan erityinen paikka tarinoille, joissa taiteilijalla on vahva, mutta sen verran erikoinen visio ettei sen toteuttamiselle ole vielä löytynyt paikkaa. Mahdollisuuksien mukaan pyrimme paikkoja juuri tällaisille taiteilijoille ja teoksille tarjoamaan. Meillä olisi tarkoitus saada olla ihan juuri se oma erikoinen itsensä, joka saattaa muualla kokea monitasoista ulkopuolisuuden tunnetta - sellaisia kun satumme itsekin olemaan.

Onko niin ettei teosehdotuksesi sanoma ole supersyvällinen ja kaikkeuden läpi kirurgin tarkkuudella leikkaava, vaan kyse on enemmänkin kokonaisvaltaisesta aistien ilotulituksesta? Hienoa, myös sellaisen koemme kovasti arvokkaana ja sillekin meiltä löytyy tilaa.

Ai niin, sopiihan sinulle että jätät egosi kotiin? Omasta tekemisestään ja sen tasosta on suorastaan suotavaa olla ylpeä, mutta yhteisöllisen taidetoteutuksen dynaamikan ja kaikkien yhteisen työrauhan näkökulmasta on varsin oleellista ettei kenenkään mopo keuli liikaa. Sellaisesta tulee vaan paha mieli ja sitä pyritään välttämään. Käyttäydytään kaikki kunnioittavasti ja mukavasti toinen toisiamme kohtaan.

3) Maksetaanko osallistumisesta palkkio?

Valitettavasti lähtökohtaisesti ei. Myös oman tiimimme jäsenet tekevät taiteellisen työnsä ilman korvausta. Lähes samaan hengenvetoon mainittakoon, että vaikka emme lupaa osallistumispalkkiota, niin olemme sellaisen käytännössä kuitenkin maksaneet kolmessa edellisessä toteutuksessamme: "Taiteen kotitalo 2020 & 2021" sekä "Purkutaidetaidevaltaus" -näyttelyihin osallistuneiden taiteilijoiden yhteispalkkiosumma on ollut yli 100 000 euroa. Pyrimme luonnollisesti siihen, että palkkioita maksetaan myös tulevasta näyttelystämme huomattava summa, mutta emme lupaa sitä etukäteen - tällainen nihkeä alkuasetelma kun on kaikessa ikävyydessään kuitenkin paljon parempi kuin lupauksien mahdollinen pettäminen.

Purkutaide pyrkii toimimaan myös uuden taiteen ja "uusien" taiteilijoiden ponnahduslautana. Taiteen ja kulttuurin puolella puhutaan niin paljon "hyvästä näkyvyydestä" jonkinlaisena palkkiomuotona, että se on suorastaan blaah ja huono vitsi - "näkyvyysseteleillä" kun ei tosiaan edelleenkään pysty kaupan kassalla maksamaan. Voimme kuitenkin hyvällä omallatunnolla sanoa, että näyttelyistämme on noussut suuren yleisön tietoisuuteen taiteilijoita, jotka ovat saaneet merkittävää nostetta urilleen juuri sitä kautta. Tätäkään emme juuri sinulle etukäteen lupaa, mutta siihen pyritään. On jotenkin aina yhtä huippua kun voimme joillekin teistä toimia juuri sinä tarvittuna ponnahduslautana.

4) Voinko hakea taiteelliselle työlleni rahoitusta itse?

Ehdottomasti. Rohkaisemme hakemaan kaikkia mahdollisia ja puolimahdottomia työskentelyapurahoja. Mikäli sellaisia varten kaivataan lausuntoja meiltä, niin annamme niitä mielellämme. Aikaisemmissa toteutuksissamme niihin osallistuneet taiteilijat ovat hakemiaan työskentelyapurahoja myös onnistuneet saamaan.

5) Maksetaanko osallistujille kulukorvauksia? Entäpä tarvikekorvauksia?

Kulukorvauksia käsitellään tapauskohtaisesti.

Tarvikehankintoja teosten toteutukseen tehdään taiteilijoiden ilmoittamien tarpeiden mukaisesti järjestävän osapuolen toimesta. Erilaisia perustarvikkeita (mm. spray- ja telamaaleja) sekä työkaluja tulee olemaan verrattain laaja varasto taiteilijoiden käytettävissä. Rohkaisemme käyttämään teosten tuottamisessa materiaaleina myös erilaisia kierrätys- ja jätemateriaaleja.

6) Jos tästä ei lähtökohtaisesti makseta palkkioita eikä kulu- tai tarvikekorvauksia, niin miksi silti hakisin mukaan?

Tämä on kysymys, johon kukin joutuu vastaamaan itse omalta osaltaan. Ymmärrämme erinomaisesti, etteivät tarjoamamme edellytykset ja motivaattorit osallistumiselle ole missään määrin hulppeat. Meille itsellemme motivaationa toimii poikkeuksellinen toimintaympäristö, mahdollisuus päästä tekemään uudenlaisia taiteellisia kokeiluja, itsemme haastaminen ja kehittäminen niiden kautta sekä ajatus siitä, että yhdessä tekemällä voimme saada kohteeseen aikaiseksi merkittävän näyttelykokonaisuuden. Siinä samalla on tarkoitus pitää kivaa ja verkostoitua muiden luovien ihmisten kanssa.

7) Onko kohteen tiloja mahdollista käyttää työtiloina varsinaisen teoksen tekemisen ohessa?

Ehkä. Mahdollisesti. Jossain määrin. Joo, on. Pyritään etsimään sellaiseen tapa ja mahdollisuus.

8) Onko näyttely ilmainen kävijöille?

Ei ole. Kävijöiltä veloitetaan pääsymaksu, jonka suuruus päätetään myöhemmin. Näyttelyidemme tuottamisessa selkeästi suurimmaksi kulueräksi on muodostunut niitä auki pitäneiden viranomaisten edellyttämien kesätyöntekijöiden palkat, jotka on luonnollisesti pystyttävä kattamaan. Lisäksi on varmaankin vähintäänkin kohtuullista, että pääsymaksuista pyritään saamaan tuottoa taiteilijoiden kesken jaettavaksi. Tarkoituksena on, että valmis näyttely on kävijöille miellyttävä kokemus, sitä auki pitäville ihmisille mielekäs työympäristö ja taiteilijoitakin odottaisi lopussa kiitoksena muutakin kuin kauniita sanoja ja lämmintä kättä. Tähän mennessä siinä on onnistuttu.