Hyvä kutsuvieras,

Luethan kutsuun liittyvän tekstin ohjeineen kokonaisuudessaan ilmoittautumisen yhteydessä, kiitos.

Purkutaide järjestää XXXXXXXna XX.XX.2024 Ihmemaa X -näyttelyn loppubileet kiittääkseen taiteilijoita, talkoolaisia ja muuten näyttelyn toteutukseen osallistuneita henkilöitä kuluneesta kaudesta. Bileisiin tulee ilmoittautua allaolevalla lomakkeella viimeistään tiistaina XX.XX. Tilaamme tarjoiluja pitopalvelulta ja muutenkin mitoitamme valmisteluja osallistujamäärän mukaan, joten ilmoittautuminen on pakollista. Nimilista suljetaan keskiviikkoaamuna XX.XX. klo X, jonka jälkeen tulleita ilmoittautumisia ei valitettavasti enää voida ottaa vastaan.

Huomioithan kutsun olevan lähtökohtaisesti henkilökohtainen. Taiteilijoiden kohdalla yksi seuralainen / taiteilija sallitaan mikäli seuralainen on joko avustanut teoksen tuottamisessa tai on taiteilijan kumppani.

Taiteilijaryhmien kohdalla niiden vetovastuussa oleva henkilö ilmoittaa ryhmien osallistujat. Jos ilmoittautumislomakkeen sarakkeet eivät riitä tähän tarkoitukseen kerralla voi lomakkeen täyttää ja lähettää uudestaan niin monta kertaa kuin on tarpeellista.

ALUSTAVA OHJELMA (järjestävä taho varaa oikeuden muutoksiin):
klo 15.00 Street Eye Crew: Purkutaide -dokumentin ensiesitys
klo 16.00 Purkutaiteen vauhtiajot tai muuta leikkisää ohjelmaa
klo 17.00 - 19.00 Ruokailu: huippukokki Jaakko Soihan vegaaninen ja (pääsääntöisesti) gluteeniton buffet
klo 18.00 Pieniä puheita ja palkintojen jakoa
klo 20.00 Hurt Kobains
klo 21.00 - 22.45 DJ JayKay
klo 22.00 Forbidden Honey Group tankotanssiryhmän esitys (HUOM! Kuvaaminen kiellettyä.)
Klo 23.00 Bileet loppuvat ja talo tyhjennetään
klo 23.00 Belenos Group of Arts: tulitanssiesitys Puuvalonaukiolla Anttilan edessä
Klo 23.00 -> Jo lähes perinteisesti Score Barin karaokepuoli varattuna juhlakansalle

Ilmoittautuminen ei edellytä koko ohjelmaan osallistumista. Huomaathan että nimet pyydetään ilmoittamaan SUKUNIMI ENSIN. Kun näet "lähetä"-napin painamisen jälkeen "Kiitoksia! Viesti on lähetetty."-viestin voit olla varma ilmoittaumisen menneen perille. Emme erikseen vahvista ilmoittautumisia vastaamalla niihin.

ILMOITTAUTUMINEN ON SULJETTU