Purkutaiteen kauden 2025 näyttely on Helsingissä, Arabia 135 -korttelissa
Viime vuosina useita yleisömenestyksiksi nousseita näyttelyitä (2024: Ihmemaa X - 44341 kävijää, 2020 & 2021: Taiteen kotitalo, 47 000 kävijää), tuottanut Purkutaide avaa uuden Parempi maailma -näyttelyn tiistaina 17.6. Helsingissä Arabia 135 -korttelissa. Immersiivisiä teoksia on ollut toteuttamassa 75 taiteilijaa.
Purkutaide on keravalainen kollektiivi, joka keskittyy taide- ja kulttuuritoteutusten tuottamiseen purkua odottaviin kiinteistöihin. Purkutaiteen vuonna 2016 käynnistyneen toiminnan päätavoitteena on havainnollistaa purkua odottavien kiinteistöjen hyödyntämätöntä potentiaalia taidekentän toiminta-alustoina sekä saada aikaan kansallisen tason muutos asiaan liittyviin rakenteisiin ja toimintamalleihin. Omilla näyttelytoteutuksillamme haluamme lisäksi nostaa suuren yleisön tietoisuuteen uusia taiteilijoita ja madaltaa taidenäyttelyissä käymisen kynnystä.
Parempi maailma on Purkutaiteen kahdestoista toteutus. Pyrkimyksenämme on luoda näyttelyitä, jotka kulkevat sisällöllisesti, ilmaisullisesti ja kokonaisvaltaisena kokemuksena omia polkujaan uudistuen joka kaudelle huomioiden kulloinkin käytössämme olevan näyttelykiinteistön erityisominaisuudet.
"Arabia 135 -kortteli ja näyttelyn alustana olevat vanhat Taideteollisen korkeakoulun tilat ovat superinspiroiva ympäristö. Olen iloinen siitä, että Keskinäinen eläkeyhtiö Varma lähestyi meitä ja saamme tulla kokeilemaan siipiämme Helsinkiin kaupunginosaan, jolla on pitkä taide- ja kulttuurihistoria. Arabiassa olevat näyttelytilat mahdollistavat lisäksi mainiosti sen, että taiteilijamme ovat päässeet tekemään teoksista varsinaista aistien ilotulitusta", kertoo asiasta Purkutaiteen taiteellinen johtaja Jouni Väänänen.
Parempi maailma
Hämeentie 135 C, 00560 Helsinki
Avoinna:
Syyskausi 20.8.-2.11.2025
keskiviikosta sunnuntaihin klo 11-18
Lippukassa suljetaan klo 17
Lippukassa / info:
(Vastaa näyttelyn aukioloaikoina)
Puh. 045 787 63 897
Myös WhatsApp-tiedustelut
Näyttelyvieraita kehotetaan mahdollisuuksien mukaan saapumaan paikalle hyvissä ajoin. Näyttelyssä on paljon koettavaa ja tunti on siihen varsin lyhyt aika.
Liput:
Aikuiset 12€
Lapset 10€ (alle 12v)
Sylilapset ilmaiseksi
Näyttely on pääosin esteetön
Avustaja ilmaiseksi EU:n vammaiskortilla
Ei lemmikkejä
Näyttely sopii lapsille valvovan aikuisen seurassa
Taiteilijat / ryhmät:
3.10
Aleksi Häivälä
Anna Nykyri
Bowes
Canis-Infernalis
Daniel Denicolai
Eeva Karhu
Eve
Emilia Kyösti
Hanne Kiiveri
Heidi Roschier
Heidi Vuorio
Heikki Teuri
Henri Timperi
Ida LönnQvist
Isabella Chydenius
Janne Parviainen
Jenni Vesanen
Jesse Törmikoski
Joonas Koponen
Juha Kuivainen
Juha Lahtinen
Jukka Hakanen
Jukka "Nosto" Piitulainen
Kata Palo
Lari Venho
Lintuli & Nosto
Lotta-Lucia Laine
Malmi Vice
Marga Herrmans
Maria Kivilaakso
Marianne Kauppila
Marianne Kurki
Marika Saikkonen
Markku Essel
Marko Heino
Maya Hahto
Meri-Maija Näykki
Miia Kallio
Milja Hakkarainen
Milja Ilona Salonen
Minttu Pyykkönen
Mira Laine
Mirja Väyrynen
N-A Haranto
Octo
Oili Irmeli
Olli Silvennoinen
Ossi Pirkonen
Otto Santala
Outi Koivisto
Paula Ikonen
Pyry Lehdonvirta
Reija Stenius
Sami Mäki-Välkkilä
Satu Söderholm
Sellek
Senni Koskenvesa
Sheikki
Sonja Salomäki
Sunna Kangas
Superflinda
Terhi Adler
Toni Essel
TuntematonSotelas
Tuomas Kiuru
Usva Inei
VV-machine
Viivi Kiiskinen
Yhtiö.
- Mirja Väyrynen
- Pyry Lehdonvirta
- Milja Ilona Salonen
- Terhi Adler
- Juha Kuivainen
- Ossi Pirkonen
- Superflinda
- Marianne Kauppila
- Sheikki
- Henri Timperi
- Maya Hahto
- Meri-Maija Näykki












