Taiteen kotitalo 2021

Uudistettu "Taiteen kotitalo" -näyttely avaa ovensa torstaina 15.7.

Viime kesänä keravalaisessa purkukuntoisessa kerrostalossa järjestetty taidenäyttely veti kaupunkiin yli 30000 taiteen ystävää. Keravan kaupungin omistama talo on edelleen pystyssä Ahjon kaupunginosassa, joten Purkutaide-kollektiivi organisoi kesälle 2021 uuden näyttelyn kaupungin tukemana.

Taiteen kotitalo 2021 on Purkutaiteen kymmenes toteutus. Näyttelyteoksia on ollut toteuttamassa tänä vuonna yli 80 ammattitaiteilijaa ja taiteen harrastajaa. Kerrostalon kaikille pinnoille levittäytyvien teosten joukkoon mahtuu mm. interaktiivisia installaatioita, valo- ja videotaidetta, musiikkia ja äänimaisemia sekä graffiti- ja katutaidetta.

"Taiteilijoille on tänäkin vuonna annettu vapaat kädet kokeellisen taiteen tekemiseen. Tilasta toiseen siirryttäessä teosten tyylit, teemat ja tunnetilat vaihtelevat ennakoimattomasti tarjoten kokijalleen yllätyksen toisensa perään. Tavoitteena ei ole ollut tuottaa eheää kokonaisuutta tai tilasta tai toiseen etenevää loogista jatkumoa. Näyttelykokemuksesta sopii odottaa kokonaisvaltaista elämystä, jonka äärellä vieraamme voivat samalla tehdä tuttavuutta omiin taidemieltymyksiinsä", kertoo Purkutaiteen taiteellinen johtaja Jouni Väänänen.

Pyrkimyksenä maanlaajuisen uuden toimintamallin luominen

Purkutaide-kollektiivi pyrkii omalla toiminnallaan havainnollistamaan urbaanin hukkatilan potentiaalia taiteen ja kulttuurin alustana. Laajempana tavoitteena on saada malli lyömään läpi niin, että siitä tulee lopulta kansallinen käytäntö. Vuoden 2020 näyttelyn jälkivaikutuksena tämän asian suhteen ollaan selkeästi oikealla tiellä: Keravan kaupunginhallitus teki keväällä päätöksen, jonka mukaan Kerava lähtee ensimmäisenä kuntana Suomessa systemaattisesti tarjoamaan tyhjillään olevia kiinteistöjään taide- ja kulttuuritoimijoille. Myös muualla maassa on ollut laajaa kiinnostusta mallia kohtaan ja loppuvuodelle 2021 on syntymässä useiden eri toimijoiden näyttelyitä purkukohteisiin.

Taiteen kotitalo

Moukaritie 4, 04220 Kerava
NÄYTTELY ON PYSYVÄSTI SULJETTU

Hyvinvointi ja yhteisöllisyys merkittävässä roolissa

Taiteen tekemisellä on tutkitusti positiivisia vaikutuksia psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Purkutaiteen toteutuksiin osallistetaan suunnitelmallisesti taiteen harrastajia myös sosiaalisin perustein.

Buy now